Telttaretkellä Nuuksiossa

Perjantaina pakkasimme retkeilykamat kasaan ja lähdimme kahden ihmisen ja yhden koiran voimin polkemaan kohti Nuuksion kansallispuistoa. Ostin alkukesästä käytettynä polkupyörän perään kiinnitettävän peräkärryn, sellaisen lapsen kuljettamiseen tarkoitetun, ja pienellä tuunauksella olen tehnyt siitä koirankuljetukseen soveltuvan. Kärry on osoittautunut ihan loisto-ostokseksi, nytkin pakkasimme kärryyn makuupussit ja koiran, ja loput saimme kantoon polkupyöriimme. Pyöräily kotoani Nuuksioon kesti taukoineen lähes neljä tuntia, ja kieltämättä oli melkoinen saaga.

Nuuksiossa on ihan mielettömät maisemat ja paljon vettä. Kokenut luontokävijä voi hyvin mielin lähteä merkittyjen reittien ulkopuolelle – kuten mekin, siellä näkee paljon mitä paljon kuljetuilla reiteillä ei. Me esimerkiksi tapasimme kaksi hirveä.

Vaikka telttaretki kaupunkilaiselle meneekin joskus hieman mukavuusalueen ulkopuolelle, on se myös hyvä katko arkeen, metsässä talsiessa ei maalliset huolet paljoa paina.

Nuuksion kansallispuistossa on monia hyvin telttailuun sopivia paikkoja, aloittelijalle sopii esimerkiksi Holma-Saarijärvi. Se ei ole kovin pitkän matkan päässä Haukkalammen pysäköintialueelta, siellä on usein muitakin telttailijoita ja sen välittömässä läheisyydessä on puuvaja sekä wc.

Mitä sitten teimme metsässä? Tutkimme luontoa, ihailimme maisemia, istuimme nuotiolla, teimme ruokaa, kahvia ja lettuja. Lauantaina teimme pienen päiväpatikoinnin, mukaan pakkasimme lounastarvikkeet ja hammockin.

Huomioitavaa:

Parin yön reissu vaatii jonkin verran varusteita, keskikesällä vähemmän kuin nyt öiden ollessa jo viileitä.

Metsäpalovaroituksen aikaan nuotiota ei saa tehdä edes siihen tarkoitetuille paikoille, joten jonkin sortin kaasukeitin olisi hyvä olla mukana, mikäli jotain lämmintä mielii syödä.

Netissä on hyvin kuvattu eri reittivaihtoehdot sekä niiden helppousasteet, sieltä löytää helposti itselle sopivimman. https://www.luontoon.fi/nuuksio

Luontoon.fi – sivuilta löytyy mielettömän hyvät esitiedot retkeilyyn, aina turvallisuudesta välineisiin. https://www.luontoon.fi/retkeilynabc

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s